Kapitalismille taas pyyhkeitä, kuka uutisoi?
Kapitalismin suosio Suomessa taas selviää joka ikisestä tämän vuosituhannen puolella tehdystä aihetta koskevasta EVA:n tutkimuksesta. Luulisin, että kielteinen suhtautuminen kapitalismiin on jopa lisääntynyt, kun useita voittoa tavoittelevia tehtaita suljetaan. Tuntuu varmasti aika kusetukselta, ettei voiton tahkoaminen tarkoita automaattisesti työpaikan säilymistä.
Vaikka finanssikuplan laukaisema maailmanlama on runnellut jo koko palloa, ei toimia säätelyn aloittamiseksi tai köyhyyden poistamisen ole aloitettu. Sen sijaan on pelastettu pankit sosialisoimalla valtavat luottotappiot eikä kukaan vaadi tilille satumaisia voittoja keinottelulla huijanneita taloushuligaaneja.
Ja keskuspankithan tekevät rahaa vain nappia painamalla… Miksi meidän piti maksaa herrojen kerskakulutus?
Kehoitan tutustumaan nollakasvun ajatukseen sekä talousdemokratian kannattajien juttuihin. Esimerkiksi Suomen talousdemokraattinen puolue -nimellä kulkeva yhdistys perustaisi kansanpankit takaamaan vakaan talouden keskuspankkien ylivaltaa vastaan.
Vaaliratsu ratsastaa
Teen jo perinteeksi muodostuneen ranskalaisten viivojen avulla tehdyn muistelon menneistä sitten viime bloggauksen:
- Teen opinnäytetyötä aikamoisen epätietoisuuden vallassa. Aloitin tutkielmaa tänään ja produktio on jo pitkällä. Hankalinta on tajuta tutkielman rajat: tuntuu, kuin jokainen aihetta liippaava kirja olisi tungettava lähteisiin. Valmistun aika varmasti ensi helmikuussa.
- Puffaamme Vasopissa omaa hallitustyrkkyä (ekaa kertaa ever). Tietoa tulee tällä viikolla tipoittain.
- Opiskelijalehti on muuttunut (taas), käykäähän katsomassa.
- Kuljen salilla kolme kertaa viikossa. Eli kyllä minusta sittenkin tuli urheilija.
- Luen ekaa kertaa Täällä pohjan tähden alla. Mahtava! Aivan mahtava! Loppuis ne ääliö-kommari-kommentit, jos ois Suomi-junteilla yhtään hajua historista.
Edustajistovaalit ovat tällä hetkellä käynnissa kautta maan. Meillä on viisi ehdokasta, joista yksi mahdollisesti hallitustyrkky! Oamkin puviaaneja (hehheh) voi pällistellä täällä. Opiskelijakunta taas todella hyvin (not) tiedottaa englanniksi, niin piti hoitaa osansa asiassa. Tokihan siellä on oma mies vaalilautakunnassa, mutta hei kamoon! Valtakunnallisia teemoja löydätte Vasopin sivuilta. Vaadimme kierrellen ja kaarrellen muun muassa YTHS:n lakkauttamista
Tänään tirskahti aika monet naurut porvarinuorison jäsenhankintakampanjalle. Todellakin pitää dissata kansalaisyhteiskuntaa, sanavapautta ja suoraa toimintaa! Tärkeintähän on saada helvetin pätevä CV ja parit hyvät kännit jossain illanistujaisessa eikä märät kengät jossain luonnonsuojelullisessa riennossa. Toisekseen sivuilla ei mainita mitään jäsenmaksusta tai siitä, että kun sieltä liittyy, niin liittyy suoraan puolueeseen.
Opiskelu-uran loppu häämöttää
Putkahtihan se lopulta
Historiantonta jupinaa
Julkisella
Turvettapa hyvinnii, perkules
Ilmat suosivat ja hellivät tällä hetkellä varsinkin turveyrittäjiä, joiden kirona oli sateinen alkukesä. Hyvällä säällä turpeen kokoaminen vilkastuu ja kesätyöläiset pääsevät tienaamaan.
"Kooteessa" on ollut uutistoiminnan hiljennyttyä aikaa palata hetkittäin tutkivan journalismin pariin. Pari viikkoa nimenomaan turve - tuo energiarikas uusiutumaton luonnonvara - on kiehtonut mieltä.
Turve on määritelty hallitustenvälisessä ilmastopaneelissa ja EU:ssa uusiutumattomaksi energianlähteeksi ja sen käytöstä syntyvä hiilidioksidi todelliseksi ongelmaksi. Kauppa- ja teollisuusministeriö tilasi tutkijoilta täysin eri tuloksen ja puolueista Keskusta on ärhäkimmin vaatinut turpeen statuksen muuttamista hitaasti uusiutuvaksi. Ymmärtäähän sen, kun katsoo kuka ne pellot myös omistaa. Turvesoiden rikas eliöstö on myös uhattuna.
Ehkä eniten kuitenkin ottaa ohimoon, että turpeentuotantoa tuetaan avokätisesti verovaroin ja turpeen vuotuisat tuet nousevat lähelle sataa miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan ympäristöverovapaus, takuuhinta ja varastointi-, tutkimus- ja maataloustuet. Verotusta halutaan höllentää vielä entisestään.
Mutta kas, kun ilmastonmuutos kiihtyy, niin eipä riitä turpeen uusiutumisnopeus. Mutta ei sen näytä kepulaisia haittaavan, eikä muita hallituksessa istuvia puolueita. Turve on nostettu uudessa energia- ja ilmastotrategiassa aivan omalle pallilleen. Kätevästi kestävä-kehitys-hajustetta pirskottamalla ja bio-energiaksi turvatta kutsumalla siitä halutaan valmistaa biodieseliä auvoisan autoilun edistämiseen.
Mainittu strategia on muistakin syistä aivan surkea. Tavoitteena on viiden prosentin päästövähennykset, kun oikea luku vuoteen 2025 mennessä pitäisi olla jo 100 prosentin luokkaa vuoden 1990 päästötasosta ja vuoteen 2030 mennessä 125 prosenttia. Väitetään, etteivät luvut ole realistisia. Eivät ne olekaan, sillä kapitalismissa, joka nojaa täystyöllisyys-ajatteluun, voiton maksimointiin ja elintason korottamiseen, ei kyetä ajattelemaan kestävää maailmaa. Osoittaahan sen jo päästökauppa, joka ei ole onnistunut vähentämään päästöjä - päinvastoin.
Elintasosta tinkimisen sijaan ollaankin sitten vain valmiita valitsemaan ”pienintä pahaa” ja tekemään kaikki, jotta myös ympäristötuhoa aiheuttavat työpaikat säilyvät. Näin siis myös valitettavasti vasemmistopuolueissa.

